Less is more.

Syvissä vesissä liikutaan.. Mä vajoon alaspäin hirveellä vauhdilla. Muutama joillekkin pieni takapakki elämässä on normaalia, mulle se aiheuttaa maailmanluokan romahduksen. Vajaa kaksi viikkoa, paino pudonnut tahallisesti kolme kiloa. Lähennellään taas vaarallisia lukuja. Mä tiedän mitä ajattelette, sairas ämmä. Niinhän mä oonkin, i know.

Hankalaks tän tekee tietenkin perhe. Mä oon taas eristäytynyt totaalisesti. Vanhemmat oon nähny viimeks kuukaus sitten, veljeä en ollenkaan ja siskon tunkeuduttua väkisin mun kotiin näin sen 4päivää sitten. J:n oon sulkenut kokonaan ulkopuolelle ja lapset menee siinä samassa. Oikein oon supermutsi.

Ne on musta kaikki huolissaan. Ja mä pelkään et on taas edessä sairaalajakso. En vaan pysty siihen enää. Toisaalta, kolmas kerta toden sanoo? Ennenkuin voi nousta ylös, on pakko kaatua. Ei. Mä en tiedä ees mitä mä enää haluan.. Oon rikki. Haluun vaan pois täältä. Maailmasta. Mun elämästä. Tää jokapäivänen kamppailu ajatuksia, ruokaa ja omaa itseeni vastaan, en kestä enää.

Viime viikon ruoat on pääasiassa ollu porkkanaa, kurkkua ja tomaattia. Ja vettä,vettä,vettä,vettä ja kahvia. Ei helvetti. Apua?

Kävin äsken vaa'alla... 44,7kg. Fuck that shit. Huomenna vähemmän.

Päivitystahti; hidas.

Hitaalla toimii blogi, niinkuin minäkin. Kesä on ollut lämpöinen ja... Siinähän se sitten olikin. Nopeesti on tosiaan aika mennyt ja matkaan on mahtunut liian paljon alamäkiä. Uskaltauduin rannalle yksi kaunis päivä, bikineissä. Tunsin kuinka kaikki rannalla olevat katto mua ku rantautunutta valasta. Ahdistus oli melkoinen. On edelleen.

Tästähän se idea sitten lähti.. Idea se on huono ideakin? Katson mitä syön ja jos vähän käy salilla enemmän ja käy rullaluistelemassa, eihän siitä haittaakaan voi olla?

Tanttanttaaaaaaa! -5kiloa. Back in business.

Ahdistaa.

Vielä elossa?

Onpas kulunut pitkä aika viime käynnistä! Paljon on myös mahtunut tähän aikaan, on ylä- ja alamäkiä, on onnistumisia ja epäonnistumisia. On onnea, on ikävää, mustasukkaisuutta ja omistautumista. 

Elämäni rakkaus on tehnyt lopullisen paluun, josta olen todella iloinen ja onnellinen. Vakaa kallioni on tullut takaisin, vaikka epävarmuutta sen suhteen on ollut mukana matkassa. Vanhat tuttavuudet olen jättänyt kokonaan taakseni, enkä enää katso sinne päin. Tää hetki on mulle se paras hetki ja tässä mä oon enemmän kun mielelläni. 

Painosta ei oo mitään tarkkaa tietoa, en jaksa enää stressaa siitä. Tiedän että se on jotain 50 hujakoilla. Se terve olo on varmaan se parempi mittari kun se vaa'an lukema. Pidempää päivitystä elämästä on tulossa, joku päivä. Tää on pieni herätys taas tähän kirjoittamisen maailmaan, itselleni.

Kaikki on paremmin kuin hyvin ja olen onnellinen.

Elämä on...

Ärsyttää kun mulla oli joku aika sitten ihan kauheesti asiaa ja kerrottavaa. Iloa ja ikävää. Nyt kun vihdoin pääsin tänne kirjottamaan, pää lyö tyhjää. Joten tästä tulee niiiiiiiin sillisalaatti.(yök).

Eka asia, ja varmaan tärkein asia; Minä. Mulla menee ihan superisti! Nautin elämästä, talvesta täysin rinnoin. Huomaan tosin toistavani taas uudelleen vanhoja kaavoja, jotka mun piti murtaa ja jättää taaksepäin. Mutta nou hätä.

Miehet. Kaiken pahan alku ja juuri! Huomaan taas ajatusten harhailevan tietyn ihmisen suuntaan. Tiedän et se on väärin, tiedän ettei se ihminen musta halua kuulla mitään. Siltikkin mun tekis mieli kaivaa se vanha simkortti tuolta laatikosta, laittaa puhelin päälle ja laittaa vaikka se viesti. Sekottaisin sen pojan elämän taas ihan täysin, enkä mä sitä halua. Se on vaan niin jännä, kun jostain on tykännyt sen 4-5vuotta, ni vaikee se on unohtaa. Haluisin vaan tietää mitähän sille kuuluu, onkohan se onnellinen.

Hankin salikortin, nyt oon käynyt siellä 4kertaa viikossa, lähinnä kuntosalin puolella, kerran-kaks viikossa ohjatuissa ryhmissä. Yritän pitää homman hanskassa tällä kertaa, ettei taas lähe kivi vierimään huonoon suuntaan. Nyt otan tän kuntokuurin lähinnä kiinteytymisen takia, ei oo kiva olla pelkkää luuta ja nahkaa (ja läskiä) vaan tahdon lihaksia. Sellaset mitkä mulla joskus oli, haluun sen vartalon mikä mulla oli ennen lapsia. Perfecto.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin; 46,6kg. Ja hymiö!




Edit. Nyt on puhelin auki, viesti kirjotettu. Lähetä....... En uskalla. Uskallan. En uskalla. Uskallan... 

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Vuosi vaihtui ristiriitaisissa tunnelmissa.. Ilolla jätän vuoden 2013 taakse ja keskityn tulevaan ja parempaan vuoteen 2014. Nyt on mennyt paremmin, loma oli paikallaan. Nyt ollaan myös palattu kotirintamalle, luulin täällä olevan lunta.. Musta ja kolea sää oli vastassa.

Moni varmaan miettii mun painoa, ja kyllä se on noussut. Jouluun ei kyllä tavoitteeni yltänyt, mutta lähellä oltiin; 44,6kg. Nyt, pari viikkoa myöhemmin paino on jo 45,2! Voin siis ylpeänä toivoa onnistumista.. :)

Haasteelliseksi tilanteen taas tekee vanhat tutut kuviot, vanhat tutut ihmiset. Mutta päätös on vain ja ainoastaan mun, annanko ulkoisten tekijöiden vaikuttaa mun mieleen taas.. Ja mä olen päätökseni tehnyt lopullisesti: mä hoidan homman kotiin kunniallisesti vuonna 2014.

Täältä tullaan Elämä!